Eveliina Kutila

Viestintävelho


Jätä kommentti

VAHVUUTENI VIESTINNÄN TEKIJÄNÄ

Kirjoittaminen, projektinhallinta ja nopeus – nämä tekevät minusta loistavan viestinnän ammattilaisen.

Kirjoittaminen on aina ollut minulle luonteva tapa kommunikoida ja olla olemassa. Aloitin ruokabloginikin äitiyslomalla, jotta saisin kirjoittaa muutakin kuin kauppalistoja. Kokemus on tuonut varmuutta ja rutiinia kirjoittamiseen, joten tekstiä syntyy vaivattomasti. Olen myös käsitellyt niin monipuolisia aiheita, ettei alkuun ihan heprealta kuulostava asiakaan saa kynää tipahtamaan kädestä. Lisäksi kirjallisuuden ja tiedotusopin opinnot sekä jatkuva lukeminen tukevat loistavasti omaa kirjoittamista.

Olen luonteeltani aikamoinen organisaattori. Kun pitää jotain saada järjestettyä niin organisointimoodini menee päälle ihan itsestään pyytämättä, muttei enää kyllä yhtään yllätyksenä. Sen ansiosta yksi ammatillisista vahvuuksistani on projektinhallinta. Pystyn jonglööraamaan useampaakin projektia yhtä aikaa ilman, että pudottelen palloja ja toisaalta isoissa kokonaisuuksissa hallitsen myös yksityiskohdat.

Kuten jo aiemmin kerroin, ystäväni kuvailevat minua aikaansaavaksi. Olenkin kohtalaisen nopea tekemään töitäni, sillä haluan saada valmista aikaiseksi. Työtehtävien pyörittely ja jahkailu eivät kuulu tapoihini, vaan olen enemmän halki, poikki ja pinoon -tyttö. Tämä ei tarkoita, että teen hommani hätäisesti. Se tarkoittaa, että tartun toimeen rivakasti ja tunnistan hetken, kun työtehtävä on valmis. Varsinkin tekstejä voisi hioa ikuisuuksiin ilman, että ne muuttuvat siitä sen paremmiksi.


Jätä kommentti

MIKÄ MINUA MOTIVOI?

Jokaisessa yksittäisessä työtehtävässä on jokin juttu, joka potkii minua tekemään parhaani. Yleisesti töissä minua motivoi kolme asiaa: tavoite, ihmiset ja asia, johon uskon.

Selkeä tavoite on suurin kannustajani. Työtehtävät voivat olla moninaisia ja arjessa niiden kanssa painiessa fokus voi välillä hukkua. Kun jokaiselle projektille on määritelty selkeä tavoite, sen kertaamisella on helppo palauttaa itsensä takaisin oikeaan suuntaan, jos homma meinaa karata sivuraiteille. Haluan myös, että tavoitteen toteutumista seurataan tavalla tai toisella. Haluan nähdä minkälainen vaikutus omalla työllä on, ja tavoitteiden seuranta ja palaute on ainoa keino todentaa onnistumiset. Ja toisin päin: huonommin onnistuneiden juttujen kohdalla palaute ja analyysi ovat ainoa mahdollisuus kehittyä.

Työpaikan yhteishenki on minulle myös suuri kannustaja. Kun ympärilläni on samanhenkisiä ihmisiä, jotka tekevät yhdessä töitä saman tavoitteen eteen, niin se kannustaa omalta osaltaan tekemään parhaansa ja enemmänkin. En halua pettää tiimiä ympärilläni olemalla surkein lenkki.

Olen parhaimmillani silloin, kun teen töitä sellaisen asian eteen, johon uskon itsekin. Joko edistämäni asian arvomaailma vastaa omaani tai sitten kyseessä on tuote tai palvelu, josta olen kiinnostunut itsekin. Tällöin innostukseni välittyy myös tekstiin, jota työstän. Toimittajakoulutukseni ansiosta osaan kuitenkin hillitä intoani, jotta objektiivisuus säilyy enkä sorru ylilyönteihin innostukseni kanssa.


Jätä kommentti

KOLME PALJASTUSTA

Entinen hissikuski teki gradunsa Tuulen viemää -romaanista ja lähtisi unelmalomallaan Alaskaan.

  1. Aiemmin mainitsemani sukuyrityksemme on bussifirma. Näin ollen suvussamme on jo kolmannessa polvessa linja-auton kuljettajia. Minä puolestani olen suvun ainoa hissikuski. Työskentelin Särkänniemessä asiakaspalvelutehtävissä Näsinneulan lipunmyynnissä opintojen ohessa 2000-luvun alussa. Yksi työtehtävistäni oli Näsinneulan hissin ajaminen. Nykyään siellä huristellaan omatoimisesti, mutta tuolloin vielä asiakkaat nousivat torniin hissikuskin kanssa.
  2. Halusin aikoinaan lukiosta vaihto-oppilaaksi Alaskaan. Pieni pettymys, kun selvisi, ettei sinne lähetetä ketään vaihtoon. Ilmeisesti liian kylmää ja pimeää. Uskon, että sisukas Lapin lapsi olisi pärjännyt siellä hyvin. Päädyin lopulta Coloradoon, mikä ei ollut hullumpi vaihtoehto. Alaskan matkasta sen sijaan haaveilen edelleen.
  3. Opiskelin Tampereen yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä, ja valitsin graduni kohdetekstiksi Margaret Mitchellin Gone with the Wind -romaanin. Selvitin pro gradussani, miten henkilöhahmoista kerrotaan kyseisessä romaanissa. Ensimmäinen kosketukseni Tuulen viemään oli kuitenkin teini-ikäisenä Rovaniemellä, kun kävimme kavereiden kanssa Kino Tenossa (nykyään Wiljami) katsomassa leffan.


1 kommentti

LAPSUUTENI EI TEE TÖITÄNI

Minulta kysyttiin hiljattain työhaastattelussa lapsuudestani. En muista, että vastaavaa kysymystä olisi esitetty aiemmissa työhaastatteluissani. Mitä tekemistä lapsuudellani on sen kanssa, mikä on ammattitaitoni tai pätevyyteni hakemaani työtä ajatellen?

Jäin miettimään kysymystä jälkikäteen paljon. Lopputuloksena päädyin siihen, että lapsuudellani on varmasti suuri vaikutus siihen, millainen työntekijä tänä päivänä olen. Olen nimittäin kahden yrittäjän lapsi. Suvullamme on yritys, jonka isoisäni on perustanut, ja nyt siellä työskentelee jo kolmas polvi. Äitini pyöritti omaa vaateliikettä siskonsa kanssa. Yrittäjäperheen lapsena olen nähnyt yrittäjyyden hyvät ja huonot puolet läheltä. Seurannut kuinka luova hulluus voi johtaa isoihin asioihin kuten siihen, että Concorde lentää Rovaniemelle. Ja kolikon toisena puolena nähnyt, miten lama vaikuttaa pienyritykseen.

Suurin oppi lapsuudestani on, että työt tehdään silloin, kun niitä on. Tai niitä ei välttämättä enää tulevaisuudessa ole. Teen sovitut asiat sovitussa aikataulussa. Vaadin myös käsistäni lähteviltä töiltä paljon, koska se on parasta markkinointia omalle työlle. Lisäksi haluan oppia koko ajan lisää, että pystyn vastaamaan omiin laatukriteereihini entistä paremmin. Työn tekemisen asenne on asia, jota ei voi opettamalla opettaa, mutta se on varmasti jotain, joka on tarttunut lapsuudenkodistani mukaan elämäni työkalupakkiin. Toisaalta ymmärrän myös yrittäjää, ihailen jokaista joka on siihen elämäntapaan lähtenyt.