Eveliina Kutila

Viestintävelho


Jätä kommentti

UUSISSA TÖISSÄ

Olen jälleen täysipäiväisesti sorvin äärellä. Uusi työnäppäimistöni sijaitsee Kalliossa, tarkkaan ottaen Mannerheimin Lastensuojeluliiton tiedottajan pöydällä. 

Takana on nyt kolme työpäivää MLL:n tiedottajana ja olen innoissani, vaikkakin pää pyörällä kaikesta uudesta. Uskon, että pääsen nopeasti sisälle uuteen aihepiiriin itse työtä tekemällä. Sen sijaan kaikkien uusien käytäntöjen, systeemien ja työkalujen omaksuminen kertarysäyksellä on aikamoinen haaste, mutta yksi kerrallaan nekin otan haltuun.

Omalta osaltani siis työ lasten ja nuorten hyväksi jatkuu, mistä olen myös iloinen. Koen MLL:n hyvin luontevana jatkumona aiemmalle työlleni Pääkaupunkiseudun Partiolaisten tiedottajana. Toivon, että myös nykyisessä työssäni saan tehdä yhtä hienoja juttuja kuin aiemmin partiolaisten kanssa.

Mainokset


2 kommenttia

MIELEENPAINUVIN TYÖKOKEMUS?

Omalla kohdallani tätä ei tarvitse miettiä hetkeäkään. Ihan ehdottomasti Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Saraste-piirileiri kesällä 2012. 

Erityisen mielenpainuva hetki leirillä oli, kun istuin kannonnokassa puhumassa puhelimessa ja sopimassa Huomenta Suomen tuottajan kanssa yksityiskohtia suoran lähetyksen tekemisestä leiriltä. Partiolaisista koostuva ulkoisen viestinnän tiimi oli tehnyt koko leirin ajan ja jo kuukausia ennen leiriä töitä sen eteen, että piirileiri saisi medianäkyvyyttä. Heidän työnsä tulosta oli se, että aamutelevisiossa nähtiin useita osuuksia ja haastatteluja suoraan leiriltä. Evon leirialueella vieraili viikon aikana useita median edustajia, ja saimme hyvin näkyvyyttä ja kuuluvuutta niin printissä kuin radioaalloillakin, mutta kyllä suora lähetys oli kaikkien mielestä huippujuttu.

Sarasteen ulkoisen viestinnän tiimi koostui leirille osallistuvista partiolaisista, toisin sanoen he tekivät viestintää harrastuksenaan. Osa opiskeli muuta alaa, osalla oli päivätyö eri alalla, mutta joukossa oli myös muutama viestinnän opiskelija. Partiolaiset tekivät suurimman työn, minun tehtäväni oli konsultoida ja opastaa, ohjata ja neuvoa. En voi siis ottaa kunniaa viestinnän onnistumisesta itselleni, mutta olen ylpeä ja iloinen siitä, kuinka hyvin viestinnän tiimi homman hoiti.

Samaisella leirillä olen myös saanut eniten mieltä lämmittäneen palautteen työstäni. Kun istuimme viikon päätteeksi käymään läpi, miten on mennyt, niin yksi viestintää opiskelevista tiimiläisistä sanoi: ”Olen oppinut sulta tämän viikon aikana enemmän kuin ikinä koulussa.”