Eveliina Kutila

Viestintävelho


Jätä kommentti

KOLME PALJASTUSTA

Entinen hissikuski teki gradunsa Tuulen viemää -romaanista ja lähtisi unelmalomallaan Alaskaan.

  1. Aiemmin mainitsemani sukuyrityksemme on bussifirma. Näin ollen suvussamme on jo kolmannessa polvessa linja-auton kuljettajia. Minä puolestani olen suvun ainoa hissikuski. Työskentelin Särkänniemessä asiakaspalvelutehtävissä Näsinneulan lipunmyynnissä opintojen ohessa 2000-luvun alussa. Yksi työtehtävistäni oli Näsinneulan hissin ajaminen. Nykyään siellä huristellaan omatoimisesti, mutta tuolloin vielä asiakkaat nousivat torniin hissikuskin kanssa.
  2. Halusin aikoinaan lukiosta vaihto-oppilaaksi Alaskaan. Pieni pettymys, kun selvisi, ettei sinne lähetetä ketään vaihtoon. Ilmeisesti liian kylmää ja pimeää. Uskon, että sisukas Lapin lapsi olisi pärjännyt siellä hyvin. Päädyin lopulta Coloradoon, mikä ei ollut hullumpi vaihtoehto. Alaskan matkasta sen sijaan haaveilen edelleen.
  3. Opiskelin Tampereen yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä, ja valitsin graduni kohdetekstiksi Margaret Mitchellin Gone with the Wind -romaanin. Selvitin pro gradussani, miten henkilöhahmoista kerrotaan kyseisessä romaanissa. Ensimmäinen kosketukseni Tuulen viemään oli kuitenkin teini-ikäisenä Rovaniemellä, kun kävimme kavereiden kanssa Kino Tenossa (nykyään Wiljami) katsomassa leffan.


1 kommentti

LAPSUUTENI EI TEE TÖITÄNI

Minulta kysyttiin hiljattain työhaastattelussa lapsuudestani. En muista, että vastaavaa kysymystä olisi esitetty aiemmissa työhaastatteluissani. Mitä tekemistä lapsuudellani on sen kanssa, mikä on ammattitaitoni tai pätevyyteni hakemaani työtä ajatellen?

Jäin miettimään kysymystä jälkikäteen paljon. Lopputuloksena päädyin siihen, että lapsuudellani on varmasti suuri vaikutus siihen, millainen työntekijä tänä päivänä olen. Olen nimittäin kahden yrittäjän lapsi. Suvullamme on yritys, jonka isoisäni on perustanut, ja nyt siellä työskentelee jo kolmas polvi. Äitini pyöritti omaa vaateliikettä siskonsa kanssa. Yrittäjäperheen lapsena olen nähnyt yrittäjyyden hyvät ja huonot puolet läheltä. Seurannut kuinka luova hulluus voi johtaa isoihin asioihin kuten siihen, että Concorde lentää Rovaniemelle. Ja kolikon toisena puolena nähnyt, miten lama vaikuttaa pienyritykseen.

Suurin oppi lapsuudestani on, että työt tehdään silloin, kun niitä on. Tai niitä ei välttämättä enää tulevaisuudessa ole. Teen sovitut asiat sovitussa aikataulussa. Vaadin myös käsistäni lähteviltä töiltä paljon, koska se on parasta markkinointia omalle työlle. Lisäksi haluan oppia koko ajan lisää, että pystyn vastaamaan omiin laatukriteereihini entistä paremmin. Työn tekemisen asenne on asia, jota ei voi opettamalla opettaa, mutta se on varmasti jotain, joka on tarttunut lapsuudenkodistani mukaan elämäni työkalupakkiin. Toisaalta ymmärrän myös yrittäjää, ihailen jokaista joka on siihen elämäntapaan lähtenyt.

 


1 kommentti

KEHU ITSEÄSI

Tuskaisin homma työnhakemisessa on itsensä kehuminen. Yllätän itseni sillä, että jopa viestinnän asiantuntijana se on minulle vaikeaa. Kyllähän minun pitäisi nyt osata muotoilla omat vahvuuteni sellaiseen muotoon, joka on rehellinen, muttei liioitteleva.

Eräässä työnhaussa piti listata sanoja, jotka kuvaavat minua. Koska touhu oli niin vaikeaa, etsin apua Facebookista ystäviltäni. Pyysin mainitsemaan sanan, joka tulee minusta mieleen. Vartissa sain tällaisen listan:

määrätietoinen
tehokas
oivaltava
hauska
eloisa
reipas optimisti
puhelias
vilkas
ihana
aikaansaava
monialainen

Työhakemukseen valitsin näistä aikaansaavan ja määrätietoisen.

Olen aikaansaava, koska mielestäni hommat pitää saada tehtyä kunnialla valmiiksi. Mikään ei riivaa mieltä pahemmin kuin kesken jääneet asiat. Tämä koskee kohdallani sekä kotona kesken olevia projekteja että töissä levällään olevia asioita.

Todiste tästä: tein graduni valmiiksi täysipäiväisen ja -päisen työn ohella kaukana yliopistostani, opiskelijakollegoistani ja työtäni ohjaavasta professorista. Graduprojektini Tampereen yliopistolla oli noin puolivälissä, kun sain töitä Rovaniemeltä ja muutin takaisin kotikaupunkiini syksyllä 2004. Väänsin sen talven aikana gradun valmiiksi ja loput esseet sivuaineisiin, ja valmistuin filosofian maisteriksi kesäkuussa 2005. Sosiaalinen elämä kärsi, mutta olen valmistunut yliopistosta maisteriksi.

Allekirjoitan myös väitteen määrätietoisuudestani. Pusken kohti tavoitetta, nautin ratkoa ongelmia, joita matkan varrella tulee esille ja nautin saavutetusta lopputuloksesta. Kun on välillä epäillyt homman järkevyyttä, tuskaillut deadlinen kanssa ja aina välillä saavuttanut tekemisessä ihanan flow-tilan, niin sitä mahtavammalta maaliin pääsy tuntuu.

Todiste: olen juossut kolme puolimaratonia ja syksyllä on tähtäimessä neljäs. Jokaiseen valmistautumisessa on tullut eteen jotain, joka on saanut epäilemään itseä. Niin vain olen jokaisen kipittänyt ihan aikatavoitteen mukaisesti maaliin. Sisulla painanut eteenpäin, kun usko on meinannut loppua reitin varrella. Ja nauttinut kuohuvat sen kunniaksi.

Näistä kolmas sana, jonka tunnen läheiseksi, on puhelias. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja minusta on hienoa jutella esimerkiksi kahvitauolla kollegoiden kanssa. Ihan ensimmäisellä tapaamisella tämä ei ehkä tule esille, sillä piirre vaatii vähän lämmittelyä ja vastapuolen tuntemista.

Todiste: jään jatkuvasti niin sanotusti suustani kiinni. Lähden toimittamaan minuutin asiaa kollegan kanssa ja palaan vartin päästä, kun juttu on rönsyillyt muihin aiheisiin. Onneksi osaan olla myös hiljaa, työt on jokaisella tehtävänä ja edes minä en osaa höpöttää puuta heinää samalla kun kirjoitan asiallista tekstiä, vaikka muuten olen aika monitaituri ja kykenevä tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Mutta nyt taisi lipsahtaa härskin omakehun puolelle 🙂